torstai 21. huhtikuuta 2016

INVALIDIVÄHENNYS

Invalidivähennykseen on oikeus, jos vamman tai sairauden haitta-aste on vähintään 30 prosenttia. Invalidivähennyksen saamiseksi on liitettävä veroilmoitukseen lääkärintodistus B, johon on merkitty haitta-aste, sen alkamisajankohta ja tieto haitan pysyvyydestä. Jatkossa verohallinto tekee vähennyksen automaattisesti. Haitta-asteen muuttuessa on toimitettava verohallinolle uusi lääkärintodistus. Invalidivähennystä voi hakea takautuvasti viiden vuoden ajalta.

Täyttä työkyvyttömyyseläkettä saavan haitta-asteeksi katsotaan 100 prosenttia ja osaeläkettä saavan haitta-asteeksi 50 prosenttia, ellei lääkärintodistuksella haitta-astetta osoiteta suuremmaksi. Henkilö säilyttää oikeutensa senkin jälkeen, kun työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi.

Valtionverotuksessa täyden vähennyksen määrä on 115 euroa. Vähennys tehdään valtion tuloverosta, joten sen saa myös eläketulosta. Kunnallisverotuksessa täysi vähennys on 440 euroa ansiotulosta. Lisätietoja saa verohallinnolta ja www.vero.fi.
(Lähde: Näkövammaisen palveluopas 2016)

tiistai 12. huhtikuuta 2016

YHDISTYKSEN KEVÄÄN RETKIÄ JA KEVÄTJUHLA

Nyt kun aurinko paistaa, on hienoa suunnitella ja toteuttaa kaikkea mukavaa loppu keväälle ja kesälle.

Kevätkokous on Ystävän Kammarilla 21.4. klo 13.00 alkaen. Lisäksi tietysti myös jotain tietoa ajankohtaisista asioista, ja tietenkin sitä mukavaa yhdessä oloa.

Ensiksi valtaamme jälleen Rehtilän 24.4. klo 15.00, kun menemme katsomaan näytelmää Amerikan Armas. Tämän näytöksen samoin kuin väliaikakahvit yhdistys tarjoaa jäsenilleen ja heidän ystävilleen.
Ilmottaudu Sinikalle soittamalla tai  21.4. kerhossa Ystävän Kammarilla.

10.5. klo 10.00  käännämme bussin nokan kohti Tuusulaa. Tutustumme silloin niin Onnelaan, Lottamuseoon kuin Halosenniemeenkin. Onnelassa meille on varattu lounas buhvetpöydästä klo 12. Ruokailun jälkeen Onnelan esittely. Kahvit nautimme Lottamuseossa, ja lopuksi tutustumme Halosenniemeen.
Yhdistys osallistuu kustannuksiin, niin, että lounaan hinnaksi tulee 10,00 euroa.
Lottamuseon kahvit kera pullan tarjoaa yhdistys. Halosenniemen pääsymaksun 6 euroa joutuu jokainen maksamaan, mutta yhdistys maksaa esittelymaksun, samoin kuin kuljetukset.Varaathan paikkasi joko soittamalla Sinikalle tai kokouksessa/kerhossa torstaina 21.4.

Kevätjuhlaa vietämme 19.5.Ystävän Kammarilla klo 13.00 alkaen.  Kirkassilmästä Satu Järvinen tulee kertomaan meille ikääntyvän näön heikkenemisestä ja erilaisista silmäsairauksista, kuten kaihista ja silmänpohjanrappeumasta. Niin, ja vanhaan tapaan sana on vapaa. Lausuhan sinäkin joku runo, kerro tarina tai esitä jotain aivan muuta. Lauluakin on luvassa, ja tietenkin vanhaan tapaan munkkikahvit.

Meidät on kutsuttu Loimaalaisten näkövammaiten vieraaksi Pappisten lavalle 23.5. klo 13.00. Ilmottauduthan soittamalla Sinikalle tai kerhoissa.

Kyläsepän teatteriin menemme 5.6. katsomaan näytelmää Tervetuloa Myötämäkeen. Ilmottaudu Sinikalle kerhoissa tai soittamalla.

Järven Leena on kutsunut meidät jälleen vieraakseen 30.6. klo 13 alkaen vohvelikutsujen merkeissä. Ilmoittautuminen olisi mukava juttu.



keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

KEVÄISTÄ AURINGONPAISTETTA

Ainakin tämän viikon on luvassa keväistä auringonpaistetta, jos ei kuitenkaan aivan pilvettömältä taivaalta. Kuitenkin se outo valoilmiö on jälleen olemassa. Tänään oli hauska kulkea koirani kanssa hieman pitempi lenkki, kun oli vielä melko lämmintäkin. 

Kohta pitäisi muistaa suojata silmänsä auringonvalolta. Vielä en tummennettuja laseja kaivannut silmieni suojaksi, mutta luulenpa, että parin viikon päästä ne ovat todella tarpeelliset.

Hieman kulkemistani häiritsi autojen nostama pöly, kun teitä ei ole vielä puhdistettu talven jälkeen. Tavallista teiden kulkijaa ei tuo pöly varmaan niin häiritsekään, mutta astmaatikkona sen huomaa vaikuttavan hengitykseen.
Innokkaana odottelen ensimmäisten leskenlehtien löytymistä tien sivusta, ja tietenkin myös lintujen laulua. Nyt ainoita laulajia on talitintti, ja  senkin laulua on tänä keväänä kuulunut vähän. Mistähän johtunee? Fasaani kukko minua kylläkin tänä aamuna tervehti komealla kiekaisulla, niin, että aivan hätkähdin.
Sillä taisi jo olla kevättä rinnassa.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

KELLOT KESÄAIKAAN

Ensi yönä eli 27.3. pitäisi jälleen klo 3.00 siirtyä kesäaikaan, eli kelloa siirretään tunnilla eteenpäin. Siinäpä taas työtä hetkeksi siirtää huusollin jokainen kello oikeaan aikaan. Onneksi suuurin osa kännyköistä sentään hoitaa tuon homman ihan itse, niin ettei siihen tarvitse puuttua. Tuleepa kuitenkin samalla tarkastettua, että tavallisten kellojen ja herätyskellojen patterit ovat kunnossa.
Itse olen yrittänyt hoitaa tuon kesäaikaan siirtymisen jo edellisiltana, että aamulla herätessä voi jo katsoa kellosta oikean ajan.  






Muistathan siirtää kellosi!!!

lauantai 19. maaliskuuta 2016

SAAVUTETTAVAA KIRJALLISUUTTA YLI 125 VUOTTA -CELIA

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1890 kokoontui senattorin tyttären, Cely Mechelinin, luokse joukko naisia perustamaan yhdistystä, joka sai nimekseen Föreningen Böcker åt den blinda - Yhdistys Kirjoja Sokeille.Pistelukutaitoisia näkövammaisia oli tuolloin vähän, eikä heillä ollut varaa hankkia kirjoja.

Ensimmäisinä toimintavuosina yhdistyksen jäsenet jäljensivät kirjoja pistekirjoitukselle, niin että vuonna 1895 pistekirjaniteitä oli jo lainattavissa  37 kappaletta.

Maaseutulainaajille pistekirjoja toimitettiin rautateitse. Vuonna 1938 kirjaston 218 lainaajasta 56 oli muualta kuin Helsingistä.
Siirtyminen valtion omistukseen vuonna 1978 merkitsi kirjastolle resulssien lisäystä ja siirtymista yhteiskunnallisen päätöksenteon piiriin. Kirjaston valtiollistamisen yhteydessä Sokeain kirja ja ääninauha ry:stä muodostui näkövammaisten kirjaston tuotanto-osastosta ja oppikirjaosastosta. Kirjaston palveluiden piiriin tulivat muutkin lukemisesteiset, kuten henkilöt joilla oli lukemisvaikeuksia, kehitysvammaiset, afaatikot ja lihastautia sairastavat. 
Tuolloin kirjoja lainattiin pistekirjojen lisäksi klakunauhakirjoina, joita voi kuunnella nauhureissa. Myöhemmin siirryttäessä nauhureista kasettisoittimiin kasetit korvasivat nuo nauhakirjat. Ne kuten jo klakunauhakirjat täytyi palauttaa tietyn ajan kuluttua takaisin kirjastoon, josta ne matkasivat seuraavalle lainaajalle.

Suuri harppaus oli daisy-levyjen kehittäminen 2000-luvun alussa. Vuonna 2006 alkoi daisylevyjen lainaus, ja samalla siirtyminen aikaan, jolloin noita levykirjoja ei tarvinnut enää palauttaa kirjastoon.
Nykyisin daisylevykirjoja on monenlaisia, kuten sellaisiakia joita luetaan tietokoneessa erillisellä toisto-ohjelmilla, jolloin myös teksti on näkyvissä heikkonäköisille. Koko ajan on kuitenkin ollut saatavilla lainattavaksi myös kirjoja pistekirjavihkoina.

Nykyisin Celian kirjoja on myös ladattavissa omiin kuuntelulaitteisiin, kuten Pockettiin. Mahdollisuus on myös kuunnella kirjoja myös suoratoistona Celian kirjaston sivulta, tai Pratsam kuunteluohjelmalla, johon latautuu valmiiksi henkilön oman makunsa mukaan valitsemat kuukauden kirjat.
Nykyisin lainattavien kirjojen määrä on tosi valtava lastenkirjoista dekkareihin, runoihin  ja kaunokirjallisuuteen, tietokirjoja unohtamatta. 
(Lähteenä olen käyttänyt osin Tuula Vuolle-Selki Saavutettavaa kirjallisuutta 125 vuotta)

perjantai 18. maaliskuuta 2016

KEVÄÄN YHDISTYSTOIMINTAAMME

 KEVÄÄN 2016 TOIMINTAA YHDISTYKSESSÄ

Hyvä jäsen,
auringonpaiste ja linnunlaulu saa ihmiset toimeliaammiksi. Siksi yhdistys järjestääkin monenlaista toimintaa tänäkin keväänä.

KEVÄTKOKOUS

                 Ohessa kutsu yhdistyksemme sääntömääräiseen                                                            kevätkokoukseen 21.4.2016.

REHTILÄÄN TEATTERIIN

Vanhaan tapaan yhdistys tarjoaa jäsenilleen ja heidän ystävilleen teatteriesityksen Rehtilässä Jokioisilla su 24.4. klo 15.00. Näytelmänä on”Amerikan Armas”. Yhdistys tarjoaa myös kahvit ”bakelssin” kera väliajalla. Ilmoittaudu Sinikalle viimeistään 16.4. mennessä
puh. 040-7698 909.

KEVÄTJUHLA

Kevätjuhlaa vietämme 19.5. Ystävän Kammarilla klo 13.00 alkaen.  Kirkassilmästä Satu Järvinen tulee kertomaan meille ikääntyvän näön heikkenemisestä ja erilaisista silmäsairauksista, kuten kaihista ja silmänpohjanrappeumasta. Niin, ja vanhaan tapaan sana on vapaa. Lausuhan sinäkin joku runo, kerro tarina tai esitä jotain aivan muuta.

VIERAAKSI LOIMAALLE

Loimaan näkövammaiset ovat kutsuneet meidät vieraakseen 23.5. Pappisten lavalle. Tehdäänpä siis sinne retki, jonka yhdistys tietysti kustantaa. Ilmoittaudu Sinikalle!

RETKI ONNELAAN

Teemme retken Tuusulaan 10.5. Tutustumme Onnelaan Tuusulajärven rannalle, Halosenniemeen ja Lottamuseoon. Matkasta lisää kuulet kerhoissa.

KYLÄSEPÄN TEATTERIIN

Rehtilä teatterin lisäksi nautimme teatterista myös Kyläsepän teatterissa 5.6. klo 14.00 alkaen.

VOHVELIKUTSUT JÄRVEN LEENALLA

Leena on jälleen tuttuun tapaan kutsunut meidät luokseen 30.6. klo 13 vohvelikutsujen merkeissä.

Lähtekääpä nyt kaikki mukaan yhdistyksen toimintaan!
Hallitus

maanantai 14. maaliskuuta 2016

HALLITUS

FORSSAN SEUDUN NÄKÖVAMMAISTEN HALLITUS 2017

PUHEENJOHTAJA SINIKKA HUUSELA
VARAPUHEENJOHTAJA LEILA MIETTINEN
SIHTEERI LEENA JÄRVI
HALLITUKSEN MUUT JÄSENET:
HELMI MERI
SIRKKA PELTONEN
ANNAMAIJA TUISKU
VARAJÄSENET:
SISKO VIRKKUNEN
JANI HEIKKOLA